Johdanto
Tieto rikollisuuden kehittymisestä on keskeistä kaupunkitilan turvallisuuden arvioimiseksi. Etenkin vakavimmat rikokset tulevat yleisesti poliisin tietoon, kun taas joissakin rikoslajeissa ilmoituskynnys on korkea. Näistä saadaan luotettavampaa tietoa kysymällä asukkaiden kokemuksia nimettömässä kyselyssä. Toisaalta kyselyistä saattavat puuttua kaikkein heikoimmassa asemassa olevien helsinkiläisten vastaukset. Rikollisuuden määrästä ja sen muutoksesta saadaankin kattavin kokonaiskuva yhdistämällä kyselytutkimusten tuloksia ja poliisin rikostilastotietoja.
Tässä artikkelissa esittelemme Helsingin turvallisuustutkimuksen tuloksia, jotka liittyivät vastaajien omiin uhrikokemuksiin sekä rikoshavaintoihin kaupunkitilassa. Tarkastelussa ovat omaisuus- ja väkivaltarikokset sekä uhkailu- ja häirintäkokemukset. Lisäksi tarkastellaan havaintoja katuväkivallasta, huumerikoksista ja alaikäisten päihteiden käytöstä.
Tulokset perustuvat laajaan asukaskyselyyn, joka toteutettiin loppuvuodesta 2024. Kysely kohdistettiin 15–79-vuotiaaseen väestöön. Kyselyyn saatiin erittäin hyvä palautusosuus (52 prosenttia) ja siihen tehtiin katokorjaus iän, sukupuolen, äidinkielen ja alueen mukaan. Aineistoon saatiin 6 205 vastausta ja se edustaa helsinkiläisiä poikkeuksellisen hyvin. Aineistonkeruuta on kuvattu tarkemmin tutkimuksen verkkosivuilla (ks. tutkimuksen kuvailusivu). Helsingin turvallisuustutkimuksesta on aiemmin julkaistu neljä artikkelia. Näistä ensimmäinen käsitteli turvallisuuskokemuksia julkisessa kaupunkitilassa ja sen kehitystä (Erjansola & Hirvonen 2025a). Toinen artikkeli käsitteli turvallisuuskokemusten alueellisia eroja sekä sitä, mitkä taustatekijät selittävät koettua turvattomuutta (Erjansola & Hirvonen 2025b). Kolmas artikkeli keskittyi pelastuslaitoksen toimintaan liittyviin kysymyksiin (Kekkonen 2025) ja neljäs helsinkiläisten huolenaiheisiin (Hirvonen & Erjansola 2025).
Käsillä olevassa artikkelissa kerromme, kuinka yleistä erityyppisten rikosten uhriksi joutuminen on. Vastauksia eritellään sukupuolen, iän ja äidinkielen mukaan. Tärkeä kysymys on, kuinka uhrikokemukset ja rikoshavainnot ovat mahdollisesti muuttuneet edellisistä turvallisuuskyselyistä. Muutosten selvittämiseen aineisto antaakin hyvät mahdollisuudet, koska useimmat lomakkeen kysymykset ovat olleet samanlaisina myös edellisissä turvallisuuskyselyissä, joita on tehty joka kolmas vuosi.
Teemme tässä artikkelissa myös katsauksen omaisuus-, väkivalta- ja huumerikoksia koskeviin tilastoihin. Ne tarjoavat toisen näkökulman samoihin ilmiöihin. Tilastoihin päätyvät vain viranomaisten tietoon tulleet rikokset, ja niin sanottu piilorikollisuus jää niissä pimentoon.
Aiempaa tutkimusta Suomesta
Poliisin rikostilastot ja kyselytutkimusten tiedot yleensä eroavat toisistaan. Kyselytutkimuksista saadaan selville myös piilorikollisuutta, eli rikoksia, jotka eivät tule muutoin viranomaisten tietoon. Rikoksista ilmoittaminen voi riippua esimerkiksi siitä, määrittelevätkö uhrit jonkin teon rikokseksi ja haluavatko he tekijän joutuvan vastuuseen (Beuker & Näsi 2024). Kaikista rikoksista poliisille ilmoitetaan arviolta noin puolet (Vuorensyrjä ym. 2023). Poliisille ilmoittaminen näyttäisi Suomessa viime vuosina yleistyneen. Esimerkiksi vähintään läimäisyn käsittävästä fyysisestä väkivallasta oli ilmoittanut poliisille 18 prosenttia vuonna 2023, kun kaksi–kolme vuotta aiemmin osuus oli 12–13 prosenttia (Beuker & Näsi 2024).
Kansallisen rikosuhrikyselyn mukaan omaisuusrikosten kohteeksi joutuminen on Suomessa vähentynyt vuodesta 2015 alkaen lähes joka vuosi. Kun vuonna 2015 yli neljännes kotitalouksista joutui omaisuusrikoksen kohteeksi, vuonna 2023 osuus oli laskenut noin viidennekseen. Sen sijaan verkkokauppahuijaukset ovat viime aikoina lisääntyneet (Poliisi 2025). Väkivaltarikosten kohteeksi joutumisessa ei ole selvää trendiä mihinkään suuntaan. Rikosuhritutkimuksen mukaan miehet kokevat naisia yleisemmin uhkailua ja väkivaltaa julkisissa tiloissa. Sen sijaan naiset kokevat miehiä yleisemmin verkkohäirintää. (Beuker & Näsi 2024.)
Toisin kuin aikuisväestön kohdalla nuorten uhrikokemuksissa on havaittavissa kehitystä kielteiseen suuntaan. Valtakunnallisen nuorisorikollisuuskyselyn mukaan erityisesti väkivallan uhka ja varkaudet ovat lisääntyneet. Nuorten tappelut ja pahoinpitelyt tapahtuvat yleisimmin kaupungin keskustassa, koulussa tai yksityisasunnossa. (Suonpää ym. 2024.)
Rikollisuus keskittyy monesti kaupunkialueille muun muassa siksi, että näillä alueilla viettää aikaa paljon myös muualla asuvia ihmisiä ja rikoksentekomahdollisuuksia on enemmän. Rikostilastojen mukaan Helsingissä on esimerkiksi muita alueita selvästi enemmän pahoinpitelyitä. Kuitenkin kun alueiden asukkailta kysyttiin, olivatko he joutuneet vamman aiheuttaneen väkivallan uhriksi, Helsingin poliisilaitosalue sijoittui keskimmäiseksi maan poliisilaitosalueista. (Beuker & Näsi 2024.)
Kyselyitä ja poliisin tilastoja yhdistämällä vaikuttaa siltä, että pitkällä aikavälillä kokonaisrikollisuus on Suomessa yleisesti ottaen vähentynyt. Poliisin mukaan kuitenkin muutamissa rikoslajeissa nähdään kielteistä kehitystä: seksuaalirikoksissa, tietoverkkorikoksissa ja raharikoksissa (Vuorensyrjä ym. 2023). Lisäksi huumausainerikosten määrät ovat kasvaneet 2000-luvulla voimakkaasti (Kolttola 2024).
Kyselyn mukaan varkaudet ja murrot vähentyneet vuodesta 2021
Helsingin turvallisuuskyselyssä tiedusteltiin, oliko vastaaja joutunut vuoden sisällä erilaisten varkauksien ja muiden omaisuusrikosten uhriksi (kuvio 1). Nettiympäristössä rikoksen kohteeksi (esim. nettikauppahuijaus) oli joutunut vajaat kahdeksan prosenttia vastaajista. Suunnilleen yhtä yleistä oli auton vahingoittaminen. Polkupyörä oli varastettu vajaalta seitsemältä prosentilta, ja varastomurron kohteeksi oli joutunut runsaat kuusi prosenttia vastaajista. Vajaalta kolmelta prosentilta oli varastettu omaisuutta autosta. Mopo, skootteri tai moottoripyörä oli varastettu vajaalta prosentilta. Asuntomurron oli kokenut samoin vajaa prosentti vastaajista. Muuta henkilökohtaista omaisuutta oli varastettu vajaalta seitsemältä prosentilta vastaajista.
Lähes kaikki kysytyt omaisuusrikoslajit olivat vähentyneet vuodesta 2021. Muutoksen tilastollinen merkitsevyys on kuvioon merkitty tähdellä. Polkupyörävarkauden, varastomurron ja ”muun henkilökohtaisen omaisuuden” varastamisen uhriksi joutuneiden osuus on pudonnut runsaalla neljänneksellä. Auton vahingoittamiset ovat vähentyneet viidenneksellä. Rikoksista verkkoympäristössä ei saatu muutostietoa, koska tämä kohta ei ollut mukana vuoden 2021 kyselylomakkeessa.
Aiempaa harvempi nainen vastaa kokeneensa lähisuhdeväkivaltaa
Helsingin turvallisuuskyselyn vastaajilta kysyttiin myös väkivallan, uhkailun ja häirinnän kohteeksi joutumisesta viimeisen 12 kuukauden aikana. Tulosten tulkinnassa on tärkeää huomata, että vastaaja on määritellyt itse, mitä hän laskee väkivallaksi ja häirinnäksi. Fyysisen väkivallan sekä vakavimpien häirintä- ja uhkailumuotojen tulkinta lienee useimmiten melko selvää, mutta eri ihmiset saattavat pitää henkisenä väkivaltana erilaisia asioita. Ihmisen oma kokemus on joka tapauksessa olennainen osa väkivallan ja häirinnän kokonaiskuvaa, ja se on tärkeää ottaa tutkimuksessa vakavasti. Asiaa on kysytty eri kyselykierroksilla samalla tavalla, joten aikavertailu on varsin luotettavaa.
Esimerkiksi THL:n toteuttamassa Terve Suomi -kyselyssä lähisuhdeväkivaltaa on kartoitettu epäsuoremmin usealla konkreettisella kysymyksellä (Mäki & Salmi 2025). Tällöin voidaan saada tietoa myös sellaisista ilmiöistä, joista vastaaja itse ei ehkä käyttäisi väkivalta-sanaa, mutta jotka asiantuntijat saattavat määritellä väkivallaksi. Tällä tavoin kysymällä päädytään korkeampiin väkivaltalukuihin kuin turvallisuuskyselyn muotoilulla, jossa vastaaja itse saa määritellä, mikä on väkivaltaa.
Tavallisin rikostyyppi turvallisuuskyselyn vastaajilta kysytyistä oli uhkailu väkivallalla julkisella paikalla, jota oli kokenut vajaa kymmenesosa vastaajista. Väkivallan kohteeksi julkisella paikalla oli joutunut runsaat kolme prosenttia. Vastausten mukaan lähisuhdeväkivaltaa oli kokenut yli prosentti vastaajista, ryöstön uhriksi oli joutunut vajaa prosentti ja raiskauksen tai sen yrityksen kohteeksi samoin vajaa prosentti vastaajista.
Miesten ja naisten uhrikokemuksissa painottuvat eri väkivallan muodot. Kuviossa 2 on esitetty miesten ja naisten vastaukset väkivalta- ja uhkailukysymyksiin. Väkivaltaa ja sillä uhkailua julkisella paikalla olivat miehet kokeneet yleisemmin kuin naiset. Lähisuhdeväkivaltaa ja raiskauksia tai niiden yrityksiä olivat puolestaan naiset kokeneet yleisemmin kuin miehet. Uhkailu väkivallalla julkisella paikalla oli kuitenkin sekä naisilla että miehillä tavallisin kysytyistä uhrikokemuksista. Nämä sukupuolierot olivat samansuuntaisia kuin Helsingin aiemmissakin turvallisuuskyselyissä.
Kaksi rikostyyppiä on harvinaistunut vuodesta 2021. Ensinnäkin väkivallalla uhkailu julkisella paikalla oli miesten kohdalla vähentynyt 14:stä 11 prosenttiin. Vuonna 2018 osuus oli 11 prosenttia, joten tämä rikoslaji on ensin yleistynyt hieman ja sen jälkeen palannut entisiin lukemiin.
Toiseksi niiden naisten osuus, jotka vastasivat kokeneensa viimeisen vuoden sisällä lähisuhdeväkivaltaa, väheni kolmen vuoden takaisesta 3,5 prosentista 1,9 prosenttiin. Vuonna 2018 osuus oli 3,8 prosenttia, joten myös kuuden vuoden aikavälillä trendi on ollut laskeva. Vuodesta 2018 niiden naisten osuus, jotka vastasivat kokeneensa lähisuhdeväkivaltaa, on suunnilleen puolittunut. Tämä on merkittävä myönteinen kehityssuunta.
Erittelimme vastauksia ottaen huomioon sukupuolen lisäksi myös vastaajan ilmoittaman rekisteröidyn äidinkielen katsomalla eroja kotimaankielisten ja vieraskielisten välillä. Äidinkieli selitti merkitsevästi vain yhtä kohtaa: vieraskieliset miehet olivat kokeneet väkivaltaa julkisella paikalla yleisemmin (7 prosenttia) kuin kotimaankieliset miehet (4 prosenttia).
Myös ikä selitti vahvasti uhkailun ja väkivallan kohteeksi joutumista julkisella paikalla (kuvio 3). Nuorimmista vastaajista, alle 30-vuotiaista, uhkailua oli kokenut 13 prosenttia. Osuus vähenee iän myötä: 70 vuotta täyttäneistä se on enää kolme prosenttia. Väkivallan kokemisessa korostuu kaikkein nuorin, 15–19-vuotiaiden ryhmä. Heistä uhriksi oli joutunut seitsemän prosenttia. Ikäluokassa 20–29-vuotiaat osuus laskee viiteen prosenttiin ja seuraavassa ikäluokassa kolmeen prosenttiin.
Kokemukset seksuaalisesta häirinnästä selvästi yleisempiä naisilla kuin miehillä
Vastaajilta kysyttiin myös häirintäkokemuksista. Häirinnän tai kiusaamisen kohteeksi oli heistä joutunut sosiaalisessa mediassa viisi prosenttia ja julkisella paikalla kymmenen prosenttia (kuvio 4). Häirintää tai kiusaamista sosiaalisessa mediassa olivat kokeneet naiset ja miehet yhtä yleisesti (ei tilastollisesti merkitsevää eroa). Sen sijaan häirintää julkisella paikalla olivat kokeneet naiset hieman yleisemmin (11 prosenttia) kuin miehet (8 prosenttia).
Seksuaalista häirintää oli kokenut yhdeksän prosenttia. Seksuaalisen häirinnän kohteeksi oli joutunut naisista huomattavasti useampi (15 prosenttia) kuin miehistä (2 prosenttia). Tämä kohta ei ole erillinen edellisestä kahdesta kohdasta, vaan tarkentaa häirinnän luonnetta. Todennäköisesti huomattava osa seksuaalisesta häirinnästä tapahtuu juuri julkisella paikalla tai sosiaalisessa mediassa.
Mikään kysytyistä häirinnän muodoista ei ollut muuttunut vuodesta 2021 naisten eikä miesten ryhmässä tilastollisesti merkitsevästi
Tarkastelimme häirintäkokemusten yleisyyttä sukupuolen lisäksi myös äidinkielen mukaan. Muutamassa kohdassa kotimaankieliset ja vieraskieliset erosivat toisistaan. Vieraskielisistä miehistä oli kokenut häirintää sosiaalisessa mediassa seitsemän prosenttia ja julkisella paikalla 12 prosenttia. Kotimaankielisillä miehillä osuudet olivat pienemmät: kolme prosenttia ja seitsemän prosenttia. Seksuaalista häirintää olivat puolestaan kotimaankieliset naiset kokeneet huomattavasti yleisemmin (17 prosenttia) kuin vieraskieliset naiset (5 prosenttia).
Myös vastaajan ikä selitti häirinnän tai kiusaamisen kohteeksi joutumista (kuvio 5). Yleisintä se oli nuorimmissa ikäluokissa. Etenkin häirinnän tai kiusaamisen kohteeksi joutuminen sosiaalisessa mediassa oli kaikkein nuorimmilla, alle 20-vuotiailla, selvästi tavallisinta. Heistä 15 prosenttia oli kokenut sitä. Tätä vanhemmissa ikäluokissa se oli selvästi harvinaisempaa. Yli 60-vuotiaista näitä uhrikokemuksia oli vain kahdella prosentilla. Todennäköisesti moni vanhemmissa ikäluokissa ei edes käytä sosiaalista mediaa.
Häirintää tai kiusaamista julkisella paikalla oli kokenut 20–29-vuotiaista 16 prosenttia. Myös tällainen häirintä harvinaistuu johdonmukaisesti iän myötä. Vanhimmista eli 70 vuotta täyttäneistä osuus oli enää kolme prosenttia.
Havainnot huumeista ja katuväkivallasta lisääntyneet
Omien rikosuhrikokemusten lisäksi turvallisuuskyselyssä kartoitettiin rikoshavaintoja omalla asuinalueella ja muualla kaupungissa. Näitä ovat esimerkiksi huume- ja päihderikokset sekä katuväkivalta.
Huumehavainnoista vastaajilta tiedusteltiin, olivatko he viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikaa nähneet omalla asuinalueellaan huumeiden myyntiä, käyttöä tai käytettyjä huumeruiskuja. Näitä havaintoja oli 43 prosentilla vastaajista (kuvio 6). Joka neljäs oli nähnyt niitä kerran tai pari. 17 prosenttia oli nähnyt niitä monta kertaa. Tällaiset huumehavainnot ovat kuuden vuoden takaisesta asteittain yleistyneet. Vuonna 2018 niitä oli 33 prosentilla, vuonna 2021 osuus oli 38 prosenttia ja vuoden 2024 kyselyssä jo 43 prosenttia.
Vastaajilta kysyttiin myös alaikäisten päihteiden käyttöön liittyvistä havainnoista omalla asuinalueella (kuvio 7). Alaikäisten alkoholinkäyttöä oli uusimmassa kyselyssä havainnut 30 prosenttia kerran tai pari sekä 14 prosenttia monta kertaa, eli yhteensä 44 prosenttia. Alaikäisten muiden päihteiden (esim. kannabis) käyttöä oli havainnut ainakin kerran vajaat 30 prosenttia. Alkoholin tai tupakan välittämistä alaikäisille oli havainnut suhteellisen harva: 12 prosenttia.
Verrattaessa kahteen edelliseen turvallisuuskyselyyn havaitaan, että havainnot alkoholinkäytöstä ja päihteiden välittämisestä ovat vähentyneet kuuden vuoden mittaan. Havainnoissa muiden päihteiden käytöstä on päinvastainen trendi: ne ovat lisääntyneet 19 prosentista 27 prosenttiin. Kyse on ilmeisesti huumeista.
Katuväkivaltaa (pahoinpitely tai tappelu) oli nähnyt viimeisen vuoden sisällä omalla asuinalueella viidennes, Helsingin keskustassa yli kolmannes ja muualla kaupungilla neljännes vastaajista (kuvio 8). Kaikki nämä osuudet olivat kasvaneet vuodesta 2021 noin neljä prosenttiyksikköä, mikä on tilastollisesti merkitsevä muutos.
Rikosten määrä ja sen kehitys tilastojen valossa
Tilastokeskuksen rikos- ja pakkokeinotilasto tarjoaa tietoa viranomaisten tietoon tulleesta rikollisuudesta. Läheskään kaikki rikokset eivät tule viranomaisten tietoon. Siten uhrikokemusten kartoittaminen kyselymenetelmällä ja tulosten vertailu tilastoon antaa merkittävää lisätietoa rikollisuuden yleisyydestä.
Nämä kaksi lähdettä eivät ole kuitenkaan aivan vertailukelpoisia, mikä on syytä ottaa tulkinnassa huomioon. Tämä johtuu useasta syystä. Kyselyssä on yksikkönä henkilö, tilastossa taas rikos. Yksi henkilö voi joutua rikoksen (esimerkiksi varkauden) uhriksi useaan kertaan yhden vuoden aikana. Tilastoinnissa rikokset kirjautuvat lisäksi rikoksentekopaikan mukaan eivätkä uhrin kotipaikan mukaan. Luultavasti myös rikosnimikkeissä on epävastaavuutta, koska kyselyvastaajille ei liene täysin selvää rikosten juridinen termistö. Esimerkiksi nettihuijaus saatetaan vastatessa laskea varkaudeksi, vaikka juridisesti kyse olisi petoksesta.
Tilaston mukaan varkausrikokset ovat olleet yleisesti ottaen laskemaan päin 2000-luvulla sekä Helsingissä että koko maassa. Helsingissä varkauksia tehdään väkilukuun suhteutettuna selvästi enemmän kuin maassa keskimäärin (noin 1,7-kertainen määrä vuonna 2024). Vuonna 2024 tuli viranomaisten tietoon Helsingissä vajaat 27 000 varkautta. On huomattava, että lähes joka toinen varkausrikos on myymälävarkaus, joiden voidaan olettaa näkyvän helsinkiläisten turvallisuuskyselyssä vain hyvin vähäisesti. Kuvioon 9 on tilastoidut varkausrikokset eritelty myymälä- ja muihin varkauksiin.
Tilaston mukaan Helsingissä aikavälillä 2021–2024 (eli kahden viimeisimmän turvallisuuskyselyn välissä) varkausrikokset kaikkiaan ovat pysyneet suunnilleen samalla tasolla. Myymälä- ja muissa varkauksissa kehitys on kuitenkin erisuuntaista. Myymälävarkaudet ovat lisääntyneet ja muut varkaudet vähentyneet.
Turvallisuuskyselyssä varkauksien uhriksi joutuminen oli vähentynyt. Viranomaisten tietoon päätyy vain osa rikoksista. Etenkin raha-arvoltaan vähäisiä varkauksia ei usein vaivauduta ilmoittamaan poliisille. Kun poliisin tietoon tulleesta rikollisuudesta poissuljetaan myymälävarkaudet, kehityssuunta on laskeva myös tässä tilastossa yhdenmukaisesti turvallisuustutkimuksen kanssa.
Viranomaisten tietoon tulleissa pahoinpitelyrikoksissa 2000-luvun kehitys on ollut vaihtelevaa. Helsingissä määrä aluksi kasvoi noin vuoteen 2011. Sen jälkeen suunta oli parempaan päin aina vuoteen 2019 asti. Vuosina 2022 ja 2023 oli selvää kasvua, joka tasoittui vuonna 2024 (kuvio 10). Tuolloin viranomaisten tietoon tuli runsaat 6 900 pahoinpitelyä. Selvä enemmistö (77 prosenttia) niistä oli perusmuotoisia pahoinpitelyitä, 20 prosenttia lieviä pahoinpitelyitä ja kolme prosenttia törkeitä pahoinpitelyitä. On ilmeistä, että lievät pahoinpitelyt jäävät usein ilmoittamatta poliisille.
Vuosien 2021 ja 2024 välillä on tässä tilastossa kasvua 20 prosenttia. Turvallisuuskyselyissä on puolestaan kahdensuuntaisia tuloksia: väkivallan kohteeksi joutuminen ei ollut yleistynyt mutta sitä vastoin väkivaltahavainnot olivat. Yksi mahdollinen osaselitys on, että viranomaisten tietoon on tullut aiempaa suurempi osa pahoinpitelyistä, mihin viittaavat myös kansallisen rikosuhritutkimuksen tulokset (Beuker & Näsi 2024). Voi myös olla, että Helsinki houkuttelee aiempaa voimakkaammin muualla asuvia ihmisiä alueelleen. Toinen mahdollinen osaselitys on se, että uhrina ovat aiempaa selvemmin ne heikoimmassa asemassa olevat kaupunkilaiset, jotka eivät vastaa kyselyihin.
Rikostilastossa yksityisissä tiloissa tehdyt pahoinpitelyt eivät ole yleistyneet vuosina 2021–2024, mutta yleisissä, julkisissa tiloissa tehdyt pahoinpitelyt ovat lisääntyneet yli neljänneksellä. Tämä tulos käy yksiin lisääntyneiden väkivaltahavaintojen kanssa (edellinen luku). Luokka ”muu yleinen paikka”, jossa on eniten rikoksia, sisältää juuri katuväkivaltaa.
Miksi sitten lisääntynyt katuväkivalta ei näy edellä esitetyissä kyselyn rikosuhriluvuissa? Aineisto ei vastaa siihen suoraan. Katurikoshavaintojen ja uhrikokemusten lukumäärien välillä ei ole kovinkaan suoraa riippuvuutta. Keskeisellä paikalla tapahtuneesta väkivallasta voi olla hyvinkin monta havaintoa, vaikka uhreja olisi vain yksi. Mahdollisesti lisääntynyt katuväkivalta painottuu rajattujen ryhmien sisäiseen tai näiden ryhmien väliseen väkivaltaan eikä kohdistu niinkään ulkopuolisiin. Tämäntyyppinen väkivalta ei todennäköisesti tule kovinkaan hyvin esiin rikosuhrikyselyissä, mutta näkyy kyllä sekä rikoshavaintoina että poliisin tilastoissa.
Koko maan kehitys on ollut yleispiirteissään samanlaista. Helsingissä pahoinpitelyrikoksia on ollut kuitenkin selvästi enemmän (noin 1,4-kertaisesti) asukaslukuun suhteutettuna kuin maassa keskimäärin. Näissä luvuissa näkyvät kaikki Helsingissä tapahtuneet pahoinpitelyt riippumatta siitä, missä uhri tai rikoksentekijä asuu.
Entä mitä tilastot kertovat viranomaisten tietoon tulleista huumausainerikoksista (kuvio 11)? Vuonna 2024 Helsingissä näitä rikoksia oli noin 5 000. Noin kaksi kolmannesta niistä oli lievintä rikostyyppiä eli käyttörikoksia. Koko maahan verrattuna huumerikosten määrä Helsingissä oli asukaslukuun suhteutettuna 1,6-kertainen.
Aikavälillä 2012–2020 tilastoiduissa huumerikoksissa oli kasvava trendi, ja vuosi 2020 muodostaa selvän huippuvuoden määrässä. Sen jälkeen määrä laski alemmalle tasolle. Aikavälillä 2021–2024 huumerikosten yhteismäärä laski kymmenen prosenttia. Asukaskyselyissä huumehavainnot omalla asuinalueella olivat sitä vastoin tällä aikavälillä lisääntyneet. Kysely ja tilasto osoittavat siis erisuuntaista muutosta.
Sekä varkaus-, pahoinpitely- että huumerikoksia esiintyy siis tilaston mukaan Helsingissä enemmän suhteessa väkilukuun (karkeasti ottaen puolitoistakertaisesti) kuin koko maassa. Tästä ei kuitenkaan voi suoraan päätellä, että helsinkiläisten riski joutua rikoksen kohteeksi olisi suurempi. Rikoksentekopaikka ja uhrin asuinpaikka ovat eri asioita. Helsingin keskustan väkivaltarikosluvut ovat melko pysyvänä piirteenä huomattavan korkeita, mutta tekijät ja uhrit voivat olla muilta paikkakunnilta tulleita (Beuker & Näsi 2024). Helsingin ja etenkin sen keskustan asema koko maan keskuksena aiheuttaa sen, että siellä liikkuu ja viettää aikaa runsaasti myös ihmisiä, jotka asuvat muualla Suomessa tai ulkomailla. Kyselyillä toteutettavassa rikosuhritutkimuksissa puolestaan tutkitaan kaupungin tai muun alueen asukkaiden joutumista rikoksen uhriksi riippumatta rikoksentekopaikasta.
Lopuksi
Helsingin turvallisuustutkimuksessa kyselyvastaajilta tiedusteltiin erilaisten rikosten kohteeksi joutumista viimeisen vuoden aikana. Omien uhrikokemusten lisäksi kysyttiin huumeisiin ja väkivaltaan liittyviä rikoshavaintoja omalla asuinalueella.
Kysytyistä omaisuusrikoksista olivat tavallisimpia auton vahingoittaminen ja netissä tehdyt huijaukset, joita oli kokenut vuoden sisällä kahdeksan prosenttia vastaajista. Väkivalta- ja uhkailurikoksista taas väkivallalla uhkailu sekä häirintä ja kiusaaminen julkisella paikalla olivat tavallisimpia rikosuhrikokemuksia (joka kymmenes vastaaja). Naisilla seksuaalinen häirintä oli yleisin rikosuhrikokemus (15 prosenttia). Kotimaankieliset naiset vastasivat selvästi useammin kokeneensa seksuaalista häirintää kuin vieraskieliset naiset. Ikäryhmistä nuorimmat vastaajat kokivat muita yleisemmin sekä häirintää verkkoympäristöissä että väkivaltaa kaupunkitilassa.
Omaisuusrikoksissa havaittiin sikäli myönteinen trendi, että varkauksien tai murtojen kohteeksi joutuminen oli vähentynyt. Väkivaltarikoksissa taas oli sellainen myönteinen muutos, että aiempaa harvempi nainen vastasi kokeneensa lähisuhdeväkivaltaa. Häirintärikosten yleisyys ei ollut muuttunut edellisestä kyselykierroksesta. Tulokset ovat samansuuntaisia kuin kansallisessa rikosuhritutkimuksessa, jonka mukaan omaisuusrikosten kohteeksi joutuminen on Suomessa vähentynyt, ja väkivaltakokemukset ovat voimakkaasti sukupuolittuneita (Beuker & Näsi 2024).
Kielteisenä tuloksena puolestaan ilmeni, että havainnot huumeiden käytöstä tai kaupasta omalla asuinalueella olivat lisääntyneet asteittain kuuden vuoden takaisesta tilanteesta. Samoin havainnot katuväkivallasta olivat lisääntyneet viime kyselykierrokselta. Aiemmin julkaistujen tulosten mukaan myös huolestuneisuus sekä huumeongelmasta että katuväkivallasta omalla asuinalueella on lisääntynyt aiemmasta (Hirvonen & Erjansola 2025).
Kyselyaineiston ohella toisen näkökulman rikoksiin antavat aihetta koskevat poliisin tilastot. Niissä tosin näkyy vain osa rikoksista, koska mukana ovat vain viranomaisten tietoon tulleet rikokset. Etenkin lievimmistä rikosmuodoista vain vähäinen osa päätyy viranomaisten tietoon. Tilasto ei monista muistakaan syistä ole suoraan vertailukelpoinen rikosuhritutkimusten kanssa. Muutosten suuntaa voidaan kuitenkin vertailla näiden kahden erityyppisen aineiston välillä.
Varkausrikoksissa tilastojen kuva on sikäli linjassa kyselytulostemme kanssa, että niiden määrä (pois lukien myymälävarkaudet) on viime vuosina Helsingissä vähentynyt. Väkivaltarikoksissa eri lähteiden ja eri kysymysten vertailu ei anna aivan yhtä yksiselitteistä kuvaa. Kyselytulosten perusteella 15–79-vuotiaiden helsinkiläisten kokema rikollisuus on rikoslajista riippuen vähentynyt tai pysynyt ennallaan kolmen vuoden takaisesta. Kuitenkin kaupunkitilassa nähdään aiempaa enemmän huumeita ja väkivaltaa sekä myös poliisin tilasto näyttää katuväkivallan kasvua. Miksi siis lisääntynyt katuväkivalta ei näy rikosuhrikokemusten määrässä? Aineisto ei suoraan vastaa tähän. Mahdollista on, että Helsinki houkuttelee aiempaa voimakkaammin muualla asuvia ihmisiä alueelleen. Toinen mahdollinen osaselitys on se, että uhreina ovat aiempaa selvemmin ne heikoimmassa asemassa olevat kaupunkilaiset, jotka eivät vastaa kyselyihin.
Turvallisuustutkimuksen aiemmat artikkelit ovat keskittyneet enimmäkseen koettuun turvallisuuteen ja kaupunkilaisten turvallisuushuoliin. Tämä artikkeli täydentää aiempia tarkasteluja kertomalla konkreettisista tapahtumista ja havainnoista. Rikosten kohteeksi joutuminen ei yleisesti ottaen ollut lisääntynyt, vaan usean rikostyypin kohdalla päinvastoin vähentynyt. Sen sijaan huume- ja väkivaltahavainnot olivat lisääntyneet. Oli siis havaittavissa kahdensuuntaista kehitystä.
Jukka Hirvonen ja Jenni Erjansola työskentelevät tutkijoina Helsingin kaupunginkansliassa kaupunkitietopalvelut-yksikössä.
Lähteet
Beuker, A. & Näsi, M. (2024). Suomalaiset väkivallan ja omaisuusrikosten kohteena 2023 – Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksia. Katsauksia 61/2024, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Helsingin yliopisto.
Erjansola, J. & Hirvonen, J. (2025a). Turvallisuuskokemukset Helsingin kaupunkitilassa: turvallisuuden tunne ennallaan, silti tilanteen nähdään heikentyneen. Julkaistu 17.6.2025. Kaupunkitietopalvelujen verkkoartikkeli.
Erjansola, J. & Hirvonen, J. (2025b). Turvattomuuskokemukset Helsingin asuinalueilla: viikonloppuiltaisin turvattomuus joissakin kaupunginosissa melko yleistä. Julkaistu 28.8.2025. Kaupunkitietopalvelujen verkkoartikkeli.
Hirvonen, J. & Erjansola, J. (2025). Helsinkiläisten huolenaiheet. Julkaistu 11.12.2025. Kaupunkitietopalvelujen verkkoartikkeli.
Kolttola, I. (toim.) 2024, Rikollisuustilanne 2023: Rikollisuuskehitys tilastojen ja tutkimusten valossa. Katsauksia, Nro 65/2024, Helsingin yliopisto, kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Helsinki.
Kekkonen, A. Helsinkiläiset luottavat turvallisuusasioissa pelastuslaitokseen, mutta kaupunkilaisten omatoimisessa varautumisessa on kehitettävää. Julkaistu 2.12.2025. Kaupunkitietopalvelujen verkkoartikkeli.
Mäki, N. & Salmi, P. (2025). Päihteiden käyttö on yhteydessä lähisuhdeväkivaltaan – taloudelliset haasteet osin taustalla. Kaupunkitietopalvelujen verkkoartikkeli.
Poliisi (2025). Tietoverkkopetosrikollisuus vuonna 2024 poliisin silmin. Poliisi / Uutishuone / Uutinen. Julkaisuajankohta17.3.2025. https://poliisi.fi/-/tietoverkkopetosrikollisuus-vuonna-2024-poliisin-silmin(Link leads to external service)
Suonpää, K.; Raeste, A. & Saartenoja, K. (2024). Nuorten rikoskäyttäytyminen ja uhrikokemukset 2024. Katsauksia, Nro 64/2024, Helsingin yliopisto, kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Helsinki.
Tilastokeskus (2025). StatFin / Rikos- ja pakkokeinotilasto / 13ex -- Tietoon tulleet rikokset ja niiden selvittäminen rikosryhmittäin tekokunnan ja ilmoitusvuoden mukaan, 1980–2024. https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__rpk/statfin_rpk_pxt_13ex.px/(Link leads to external service)
Vuorensyrjä, M., Rauta, J., Hämäläinen, E., Attila, H., Koivula, J., & Ollila, P. (2023). Poliisibarometri 2022: Kansalaisten arviot poliisin toiminnasta ja Suomen sisäisen turvallisuuden tilasta [Sarjajulkaisu]. fi=Sisäministeriö|sv=Inrikesministeriet|en=Ministry of the Interior|. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/165026(Link leads to external service)